Tuesday, August 9, 2011

Monkey monkey underpants!

Pahoittelen, olen katsonut liikaa Gilmorea. Toisilla on aamukahvi, toisilla aamu-Gilmore. Tahtosin, että oma elämänikin olisi vähän enemmän Gilmoremainen ja vähän vähemmän tätä nykyistä. Gilmoressa hahmot ovat yleensä melko onnellisia, heillä on hauska ja vaihderikaselämä ja väärydet ja vaikeudet muuttuvat aina parhainpäin. Ihmiset ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia, kukaan ei ole tylsä ja kaikissa on enemmän hyviä kuin huonoja puolia.
Tuntuu, että kaikki elämässäni on pastaa ja pestoa. Toisen hevoseni Ellin jalka on nyt kipeänä ja voin vain mennä käyntiä sen kanssa, toivon todella että tervehtyy pian. Kisahevonen kuitenkin niin olisi tärkeää saada kuntoon. Perheriidatkaan eivät ole ainakaan helpottuneet ja alkaa olla jo olo, että pistän välit poikki kaikkiin sukulaisiin. Nyt yritän keskittyä hevosiin, elixiaan ja tuleviin opintoihin ja erityisesti vaalia niitä ihmissuhteita, jotka ovat ongelmattomia eli suhteita ystäviini.

Varsin mukavia uutisia sain tässä yksi päivä kuitenkin, asuntooni tehdään putkiremonttia melkein kuukauden ajan. Täällä voi asua, mutta hankalaa se on. Kuivavessa tänne tuodaan ja saunatiloissa saa käydä suihkussa, vettä tulee normaalisti mutta sitä ei saa laskea lainkaan viemäriin. Täysin mahdotonta minulle, päätinkin muuttaa siksi aikaa isäni luokse Herttoniemeen. Mukava uutinen tämä on siksi, että vuokraa ei tarvitse maksaa ensi kuulta ja pääsen niillä rahoilla matkustamaan! Ilmeisimmin Lontooseen(todella yllättävää minulta). En malta odottaa, disneykauppa, HMV,Camden,Fairy Goth Mother ja tietenkin Starbucks, I'm cominggg!<3
Suuresti tuntuu siltä, että tätä minä tarvitsen. Pois pääsyä, todellista irtiottoa, pakopaikkaa.

Olen epähuomiossa unohtanut täysin kirjoittaa eräästä toisesta mieltäni lämmittävästä asiasta. Nimittäin Cher, tuo jumalattareni ja suurin esikuvani on julkaisemassa sitten vuoden 2001 ensimmäistä uutta levyä! Ja arvatkaa vain kuka on tehnyt levylle yhden biisin, jossa myös duettoi?? No Lady GaGa tietysti. Siitä on pakko tulla jotain aivan ainutlaatuista kun kaksi noin lahjakasta naista tekee yhteistyötä. Odotan kovasti.
Elättelen myös toiveita siitä, että Cher tulisi esiintymään Suomeen. En ole ikinä nähnyt häntä livenä ja se olisi kyllä yksi unelmani ehdottomasti. Jopa ensimmäinen muistoni ikinä liittyy Cheriin, joten siitä arvannette kuinka suuri merkitys tällä artistilla on minulle.
Vuonna 2005 Cherin piti esiintyä Suomessa, mutta sairastumisen vuoksi keikka peruuntui ja tiukan kiertueaikataulun vuoksi, ei konserttia koskaan pidetty. Minulla oli lippu hankittuna, mutta tosiaan keikkaa ei tippunut ja Cher edelleen näkemättä.
Tässä GaGan laulama demoversio biisiin The Greatest thing
http://www.youtube.com/watch?v=qYrihcBMhAc


Odotan kaikkea tuohon biisiin liittyvää, yleisesti kokolevyä ja musiikkivideota. mahdollisia yhteisesiintymisiä ja ties mitä.

Ensi viikolla olen taas menossa avustamaan yksiin kuvauksiin, ne kestävät koko päivän ja kuvaukset ovat Siuntion ja Kirkkonummen alueella, palkkaakin tulee hieman. Uusia ja toivottavasti vanhojakin naamoja on kiva nähdä ja elokuva-ala vain on puhdasta rakkautta. Minusta tuntuu, että sitä mitä teen siellä todella arvostetaan ja yleinen henki paikalla on lähes poikkeuksetta ollut aina hyvä. Tällä hetkellä tuntuu, että tuskin tuosta minulle työtä koskaan on tulemassa, mutta ilman toivoa ei ole elämää. Ehkä vielä joskus.

Syksy on tullut, kuva todisteena Elixiasta. Kaulahuivi oli jo tarpeellinen ja ilman takkia olis tullut kylmä. Pidän syksystä, joten minua kesän loppuminen ei oikeastaan haittaa yhtään. Kuvassa minulla ei muuten ole meikkiä.

2 comments:

Lady Grotesca said...

Cher on kyllä ihana <3 :)

Fehlgeburt said...

Oi Cher on paras<3 Luen aina sen twitter-kirjoituksia kuin pyhiä tekstejä<3 Joskus kirjoittelin tänne blogiinkin pidemmän Cher-tekstin.