Thursday, August 25, 2011

Mama on tällä viikolla lemmikkien kanssa kylässä luonani (ti-pe) ja tästä syystä olen ollut melko kiireinen.
Kävin työhaastattelussakin tässä ja aloitan Sellon Fennia-yökerhon lipunmyyjänä piakkoin. This is goo-ood. Mielessä siintää silti matkustaminen ja kyllä, jo ennen varsinaiseten yliopisto-opintojeni alkua suunnittelen vaihtoon lähtemistä. Amerikkaan. Minä oon aina halunnut sinne ja nyt alkaisi olla korkea aika. New York and LA, I'm coming for you.

Muita tämän viikon ohjelmaan kuuluvia juttuja ovat olleet tietysti shoppailukierros Helsingissä, Vero modasta sain villatakin, joka esiintyy seuraavissa 2 kuvassa sekä Lushista meikkivoide jutun, jonka esittelen joskus jonkun meikin kanssa yhdessä myöhemmin.  Kävimme myös Ikeassa, sieltä tarttuikin aika paljon pikkutavaraa mukaan, myös niistä myöhemmin kunhan saan laiteltua ne kämppään.

 Honey, all of our sinks are broken!
 

Crappy asukuva, totesin että tuollainen löysä toppi ja tuo villatakki(myöskin liehuva) eivät sovi yhteen.


 Kävimme myös liikuttelemassa Kimmon ja myös mama ratsasti sillä! Osasi se keventääkin eikä tippunut alas tai mitään vaikkei ole 10 vuoteen ollut hevosen selässä ja sitä ennenkin melko harvakseltaan. Ratsastin itsekin vähän, totesin että tarvitsen pidemmät reiät jalustinhihnoihin jos meinaan mennä 'koulua' Kimmon kanssa yhtään. Noin lyhyt jalustimet sopivat vai esteille ja maastoon(missä yleensä Kimmon kanssa menenkin 99%)



 Perjantai iltana taiteiden yöhön etsimään seikkailuita!

No comments: