Tuesday, July 26, 2011

Dreaming is all I do

Aivan virallisesti olen nyt kirjoittautunut yliopistoon sisään ja läsnäolevaksi. Epätodellista, koska vielä viikko sitten en uskonut niin käyvän ikinä, saati jo näinkin pian. Vielä on käytännönasioita läjä hoitamatta, mutta eivätköhän nekin tästä omalla painollaan etene.

Naamailukuva mun wannabe-uskottavanörttiyliopisto-opiskelija-lookista.


Eksyin myös ystäväni Lauran kanssa kauppoihin perusteellisesti ja tulinkin ostaneeksi äidin häihin uuden mekon. Mekko ei ole tavallaan yhtään minun tyyliseni, mutta Liisa Ihmemaassa-vibat tekivät siitä varsin suuresti tyyliseni. Vitsailinkin, että tarvitsen nyt ehdottomasti asusteeksi valkoisen Pekka-kanin. Kaulakello minulla jo onkin. Hääpäivältä on varmasti tulossa kuvia, joissa mekko näkyy.
Samoin ostin häälahjan, Romeo&Julia irtoteetä ja sydämenmuotoisen teesihdin(vai miksi sitä kutsutaankaan).

Random, oli tylsää kun Laura oli sovittamassa jotain.


Seppälästä taas olen katsellut pariin otteeseen sillä silmällä yhtä hametta, jota sorruin sovittamaan ja pakkohan se oli sitten kipittää suoraan kassalle kun oli niin ihana. Perustelen sillä, että tarvitsin syksyksi vähän jotain piristystä ja uutta verta vaatekaappiini.


Sain myös tehtävän ostaa muruselleni kaulakorun, mut saatoin mieltyä itse tähän niin paljon ettei se saakkaan tätä vaan pidän itse. Enkä kylläkään tiedä ihan tarkalleen tykkäisikö se edes tästä, vaikka väitti, että sellaset mistä tykkään itse kelpaa hänelle. Mul on kuitenkin tunne, että jos oisin yksisarvis-korun kanssa mennyt niin ois saattanut olla toinen äänikellossa.


Musta tulee esteratsastaja, tällä viikolla useampaan otteeseen hypähtelyä luvassa, tänään menin Ellillä ja huomenna Kimmolla, vähän hirvittää sen kanssa kun tiedän ettei sillä ole hypätty muiden kuin ojien yli hyvin  pitkään aikaan. Maastoilin normaalista tänään Kimmolla ja varsin reippaan oloinen oli, että ehkä se riittävä laukka löytyy huomennakin esteille. Toivottavasti saadaan kuvailtuakin meidän menoa(eriasia onko julkaisukelpoista materiaalia).

Torstaina sitten Kuopioon, perjantaina rockiin ja muutakin ohjelmaa tuntuisi kertyneen riittämiin. Ripsienpidennykset tulee tiistaina, ratsastustunteja otan niin monta kuin äiti suostuu kustantamaan ja saatanpa viimein uskaltautua muruseni uuteen liikkeeseen lävistettäväksi navan kohdilta. We'll see.

No comments: