Wednesday, July 6, 2011

Ladies night an' I'm feeling right

Huomenna lähtö Poriin ja Yytterin hiekkarannoille Sonjan kanssa!

Koko kesänä minulla ei ole Tallinnaa ihmeellisempiä ulkomaan-matkoja, joten täytyy tyytyä kotimaan matkailuun. En ole aiemmin käynytkään tuolla päin Suomea, muutenkin olen säälittävän vähän kiertänyt Suomea, joten on kyllä aivan tosi kivaa lähteä. Juuri meidän vierailun aikaan siellä on käynnissä Pori Jazzit ja Beach ball joku juttu eli jengiä luulisi ainakin piisaavan.

Pakkaus on ollut tänään päivän teemana ja koska palasin vasta sunnuntai iltana Kuopiosta, niin mulla oli edelleen purkamatta matkalaukku ja lattia täynnä vaatekasoja 'tämä mukaan, tämä pesuun, tämä jää kotiin'. Inhoan pakkaamista ja tuntuu aina, että kaikki vaatteet on huonoja ja niistä huonoistakaan osaa valita tarpeellisia. Paniikki, että unohtaa jotain tyyliin kameran johdon, nettitikun tms vaikeasti uudelleen ostettavaa tai muuten vain tärkeää. Onneksi oli Anitta avustamassa valintaani.

Käytiin myös ratsastamassa toinen ratsuni Elli, tässä muutamat kuvat laatua maneesi pokkarikameralla. Elli ei ole minusta ikinä mennyt näin huonosti, johtuen osin kentällä pauhaavasta sadettimesta ja ohi menevistä tarhailija hepoista. Lopuksi sain kuitenkin ihan hyvin rennoksi sen ja laukat onnistui ihmeen hyvin, vain kerran ei nostanut ekoista avuista.


En kestä tuota mun rönötystä, jota armeliaasti voisi myötäykseksikin kutsua.




Taas toi etunoja...ja ohjat roikkuu


Mun ratsastuksessa mua ahdistaa toi etunoja-rönötys what evah, katse on välillä turhan alhaalla, ranne liian liikkuva ja muun käsi liian passiivinen, pohje liian heikko tai ei kunnolla ympärillä. Tunneille/valmennuksiin olisi ihanaa päästä, onneksi ensi viikolla saan hätäapua kun Heidi tulee kylään mun luokse ja voi pitää mulle tuntia molempien ratsujeni kanssa. En ole kiinnostunut kisaamisesta, mutta tahtoisin silti kehittyä ihan perus ratsastuksessa silleen, että osaisi läpiratsastaa ja pitää hevoset notkeina ja tyytyväisinä. Sitten kun on oma niin se on tarpeen.

No comments: