Tuesday, September 20, 2011

Movie Monday #16 - Ideologiaa

Movie Mondayn tämän viikkoinen tehtävä on kertoa leffasta, joka on jotenkin muuttanut ideologiaa,ajattelutapaa,toimintaa tms. Mietin tätä reilun viikon, vaikka on varmasti olemassa monia leffoja, joista olen poiminut ties mitä elämänohjeita, en osaa eritellä mistä mikäkin on kotoisin, niin alitajuntaisesti ja automaattisesti leffat ovat minuun vaikuttaneet.
En oikeastaan keksinyt mitään elokuvaa varsinaisesti, mutta päätin jakaa pienen tarinan, joka sai alkunsa eräästä elokuvasta.

Oli vuosi 2003, jolloin olin säälittävät 12 vuotta vanha. Törmäsin nimeen River Phoenix, henkilöön, jonka kuolemasta tuli samana vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Halusin selvittää ihan vain pikaisesti, että hmm kukas hän onkaan. Päädyin katsomaan yhden hänen elokuvansa, Stand By Me-Viimeinen kesä(Indiana Jonesin olinkin jo nähnyt, mutten ollut erityisesti kiinnittänyt huomiota Riveriin). Tarina sinänsä teki minuun suuren vaikutuksen, mutta erityisesti Riverin roolisuoritus aiheutti jonkinlaisen muutoksen minussa. Varsin nuorena,vain 16-vuotiaana River onnistui näyttelijänä niin loistavasti, kuitenkin melko haastava rooli sen ikäiselle.

Aloin etsimään tietoa Riveristä ja koska lähes kaikki löytämäni tieto oli luonnollisesti englanninkielistä, minun oli pakko kehittyä kielessä, jos halusin ymmärtää lukemani. Opin englantia aivan eritavalla kuin aiemmin ja numeroni nousivat, ala-asteella en tosiaan ollut mikään loisto-oppilas. Löysin myös keskustelufoorumeilta muita Riverin ihailijoita, joista 3 on edelleen ystäviäni. Stand By Me:n loppu line on suunnilleen tälläinen 'I never had friends like that later on' ja siltä minustakin tuntuu.

River oli koko ikänsä kasvisyöjä ja aktiivinen eläintenoikeuksien puolustaja, PETA:n jäsen. Olin itsekin vuosia kasvissyöjä, suurelta osin Riverin innoittamana(mutta myös siksi, etten ole juurikaan pitänyt lihanmausta ikinä), myöhemmin olen alkanut taas syödä lihaa jossain määrin, lähinnä veriarvojeni vuoksi.

 Pidän Stand By Me:n katsomista jonkinlaisena lapsuuteni loppumisena, mikä on aika hauska sattuma, sillä SBM käsittelee elokuvana juurikin tätä aihetta.



                                                     R.I.P. River Phoenix
                                                         1970-1993

.

No comments: