Sunday, June 26, 2011

Myötätuulirock 2011

Olipas viikonloppu ei voi muuta sanoa. Aivan ihanaa on ollut olla kokoajan ihmisten ympäröimänä ja tehdä kaikkea vähän villiä.
Tosiaan, perjantaina pienien junayhteysongelmien takia en meinannut millään päästä Vantaalle, mutta lopulta sain sitten kyydin ja päästiinkin Annen kanssa alueelle jo ennen porttien aukeamista klo15, tosin todellisuudessa portit aukesivat lähempänä puolta neljää kuin kolmea. Lavoja tapahtumassa oli vain yksi joten suuntasimme sinne katsomaan Moonsorrow'ta. Aikaiseen paikalle saapumiseen pääsyy oli se, että vannoutuneena ja moniin verrattuna sangen pitkäaikaisena Turmion Kätilöiden fanityttönä halusin ehdottomasti eturiviin. Moonsorrow katsottiin n.3 rivistä, mutta heti heidän lopetettua pääsimme varsin keskelle eturiviin, jossa viihdyimme TK:n keikan päättymiseen saakka. Korpiklaani ja Metsätöll tuli siis myös nähtyä varsin läheltä, molemmat olen nähnyt aiemminkin ja vaikken kotona ehkä lähtisikään kuuntelemalla kuuntelemaan, niin livenä ovat kumpainenkin varsin viihdyttävää katseltavaa.


Moonsorrow



Korpiklaani

Turmion Kätilöt olen nähnyt valehtelematta ainakin 20 kertaa livenä. Uusi levy on mielestäni hyvä, muttei yhtä hyvä kuin aiemmat. Oma suosikkini on Pirun nyrkki levynä, suosikki biisejä SIKA!,4 käskyä, Pakanamaan Kartta ja Irstauden Ilosanoma. Bändi on kuopiolainen ja siksi tullutkin minulle tutuksi jo siinä 2005 vuoden paikkeilla. Yleensä keikat olivat k18(miksiköhän...) ja ekan kerran olen nähnyt bändin livenä 2006. Parhaita keikkoja mitä olen heiltä nähnyt ovat olleet 2008 Kuopiorock ja 2009 keväällä Virgin Oil.
Tämä Myötätuulen keikka oli nyt vähään aikaan paras heiltä näkemäni, koska bändillä tuntui oikeasti olevan hauskaa ja se välittyi. Settilista oli aika kehno, ei mitään varsinaista suosikkibiisiäni, mutta se ei paljoa menoa hidastanut. Niskat oli la aamuna sen verran kipeät, että humpattu selvästi oli. Minulla on vähän taipumusta mennä sekaisin TK:n keikoilla, minkä varmaan vieressä olijat kyllä huomasi.



Spekkeli-setä


TK:n keikan jälkeen vietettiin siestaa nurmikolla. Myötätuulen yksi paras piirre on kyllä tuo nurmikenttä, on pehmeää ja tasaista. Oli muuten hyvin harvalla korsettia päällä!

Lauantaina oltiin kyllästyneitä sateeseen ja päätettiin siksi skipata alueelle meno. Mentiinkin kavereiden luokse katsomaan Star Warsia ja niin...iltahan päättyi siihen, että minua kärrättiin ostoskärryillä juna-asemalle, tosin ei siksi etten olisi kyennyt kävelemään vaan siksi, että se oli hauskaa ja sattui tulemaan kaverilla mieleen.
Nothing more to say.


SW-hengessä pukeuduin tiaraan.

Festareiden viimeinen päivä oli myös sateinen ja siellä vesisateessa sitten kivasti katseltiin Mokomaa,Painia ja Soilworkia. Oli kuitenkin kivaa nähdä Anittaa ja Joniakin pitkästä aikaa, he vielä heittivät illan päätteeksi minut ja Annen Herttoniemeen metrolle eli kotiin tulokin sujui varsin sutjakkaan, toisin kuin jos oltais bussilla tultu. Vantaa ei oikein ole mieleeni, sinne kestää jotenkin aina mennä pitkään ja juniin en luota yhtään. Plus en tunne kaupunkia juuri lentokenttää enempää.
Maanantaina siirryttiin 5 tunnissa Kuopioon kun ferrarikin oli laitettu kuntoon samana aamuna. Ajoin koko matkan itse ja pysähdyttiinkin vain kerran(yhden pysähdyksen taktiikka nääs).


Kuopioelämästä seuraavassa postauksessa!

3 comments:

AnneDeadly said...

Hei se Ostoskärry oli hyvä idea!

nimim. Silakka Karusellissa

Maria said...

Tisut <3

Fehlgeburt said...

Aina hyvä vaihtoehto kävelemiselle on ostoskärryt<3

Maria gimme a break, what ever I wear this always happens!!