Monday, March 21, 2011

People are strange

Melko perus elämää olen viettänyt sitten viimeisimmän päivityksen, eikä minulla nyt ole mitään kovin jänniä kertomuksia tänne. Lähinnä olen liikuttanut ponia ja käynyt Elixiassa...Olen jopa huolestunut siitä kuinka omistautunut olen liikunnalle juuri nyt(ei mitään pahaa siis tosiaankaan). Tänäänkin vetäisin ensin personal trainerin laatiman ohjelman ja sen jälkeen pidin paussin ja menin Zumba tunnille. Varsin tehokasta ja taisipa tuossa erään laskurin mukaan noin 900kcal palaa! Tosin myönnettäkköön, että kipaisin tänään myös vetäisemässä Arnoldsin donitsin ja leffanameja...Mutkun Sampsa pakotti.  Käytiin tosiaan katselemassa Black Swan, josta tositosi monet onkin jo bloggailleet. Natalie Portman oli aivan loistava, mutta hän usein on joten se ei yllättänyt. Musiikki oli loistavaa(sekään ei yllättänyt, kaikki varmasti ovat pienestä asti kuulleet siellä täällä Joutsenlammen musiikkeja) ja puvut olivat kauniita. Ehdottomasti parasta leffassa oli kuitenkin minusta kuvaus, arvaamaton ja paikoin käsivaralla otettu kuva oli kekseliästä ja sopi elokuvan sävyyn ja teemaan. Oli piristävää nähdä Winona Ryderia pitkästä aikaa näyttelemässä, vaikka rooli olikin pieni. Pakko vielä mainita kuinka suunnattomasti minua häiritsee Mila Kunis, joka AINA näyttelee niin samanlaisia rooleja etten kestä., aina sellainen pikku biatch.
 Loppujen lopuksi en kuitenkaan lumoutunut samallalailla kuin monet muut, väittäisin nähneeni parempiakin skitsofreniakuvauksia, mutta huonoksi elokuvaksi en tätä missään nimessä sanoisi. Selvästi keskitasoa parempaa eikä hehkutus mitenkään täysin perätöntä ole ollenkaan.

Tämän hetkinen pieni projektini on löytää Juicy Couturen velour asu itselleni kevyeen salikäymiseen ja Niken treenivaatteet hieman tehokkaampaan liikuntaan. Niin ja ne jumppakengät, myös Niket, niihin uppoaa rahaa varmaan n.70e, mutta niiden luulisi kestävän sitten myös kauan. Vähän sama kuin ratsastusvarusteissa, parempi ostaa laatua suoraan eikä halppista, mitä pitää sitten kokoajan uusia kun vanhat hajoilee. Nimim.tämän hetken treenivaatteet kaikkea muuta kuin laadukkaita.


Ensihätään googlasin tälläisen, näitähän on tosi montaa eriprinttiä ja vähän erimalliakin markkinoilla. Itse haluan taskuttomat housut kuten kuvassa.
Juicya etsin käytettynä, sillä uutukaiset on vähän turhan hintavia minulle, pinkkiä/vaaleanpunaista koossa M, jos jollain sattuu olemaan tarpeettomana.

Käytetystä puheenollen, lauantaina olin kirppiksellä myymässä kampetta, mutta vähäisen kävijämäärän vuoksi en saanut voittoa kuin 35e ja paljon jäi tavaraa, täytynee ensi kerralla vuokrata pöytä viikoksi, jos sillai menisi paremmin kaupaksi romut.


Varsin yllättävää oli, ettei kukaan edes vilkaissut suomenkieliseen Twilight 4 kirjaan, olin varma, että se lähtee heti ekana. Joko kaikki on tajunneet sen minkä minä, ettei ne vaan toimi suomeks tai sitten niillä on jo kirjat omana. 

Koska mulla on tylsää ja olen laihdutus/liikunta innostuksen vallassa voisin kirjoitella teille minun kuntosaliohjelman, sopii peruskuntoisille, jotka haluavat pudottaa painoa ja kiinteytyä.
Oma viikottainen liikuntani koostuu 3 kerrasta Kimmoa, eli yleensä noin puolentoistatunnin reipas maastolenkki sekä 2-3 kertaa aerobista liikuntatuntia kuten esim zumba, aerobic tai X-traineria itsenäisesti. Ja sitten vielä 2 viikkoon joko pilatesta,joogaa tai sitten tätä omaa ohjelmaa. Ainakin tälläisessa vähintään olisi tarkoitus pysyä, katsotaan kuinka tässä oikein tulee käymään! Toistaiseksi on motivaatio ainakin ollut korkealla.

Ohjelma:
Alkulämmittely 5-10 min X-traineria, molemmat tehot 6.

Jalkaprässi 45kg 15x3
Ylätalja eteen 25kg 15x3
Rintaprässi 20kg 15x3
Askelkyykky 3kg käsipainoilla 15x2 molemmille jaloille
Pystypunnerrus 3kg käsipainot jumppapallo istuen 15x3
Ojentajadippi 12-15x3
Suorat vatsalihakset jumppapallon kanssa 15x3
Selän ojennus 12-15x2-3
Vinot vatsalihakset 16x3
Loppuverryttely 20min X-trainer molemmat tehot 6.

No comments: