Friday, March 4, 2011

Läskit lähtee kävelemään

Tosiaan, eilen liityin Elixiaan ja oli jo treenit ja sit nyt kävin tänä aamunakin jo liikkumassa. Todellakin tämä mun paisuminen saa nyt luvan loppua ja pienentyminen alkaa. Kaiken lisäksi _oikeasti_ on tosi kivaa viettää laatuaikaa kavereiden kanssa ja samalla saada liikuntaa.
En osaa vielä käyttää kuin paria kuntosalin laitetta, mutta muutamia jo! Etenkin alku ja loppu verkkalaitteet on tosi mukavia, kävely/juoksu-matto ja cross trainer on varsin käteviä juoruamisvälineitä! Tänään tehtiin ystäväni Nitan kunto-ohjelmaa(minulla ei vielä ole omaa) johon kuului jumppapallolla, stepperillä ja käsipainoilla tehtäviä juttuja. Huomenna mennään Pilates tunnille, olen joskus Kuopion lukioaikoina käynyt liikkatunnilla yhden kerran Pilatekseen tutustumassa ja silloin tykkäsin, katsotaan nyt innostunko siitä.
 Tavoite olisi sellaiset kymmenen kiloa menettää ja yksi tai kaksi vaatekokoa pienentyä. Sinänsä olen tyytyväinen suhteellisen kiinteisiin jalkoihin ja takamukseen, mutta maha ja käsiläskit ahistaa sitäkin enemmän(ja toki ne reidetkin sais pienentyä samalla). Katsotaan nyt miten tämä juttu lähtee rullaamaan, lisäksi mulla on kuitenkin Kimmon liikuttaminen ja siitä en halua joutua missään vaiheessa tinkimään ettei poni turhaan kärsi.
 Sen verran vielä ponista, että eilen kun käytiin lenkillä, niin raippa unohtui matkasta ja ihme kyllä ei tullut mitään tarvetta sille. Voisin alkaa jatkossa vähentämään kyllä sen mukana kuljetusta kun tuntuu, että omaa laiskuuttani sipaisen raipalla enkä käytä jalkaa riittävästi. Yleensähän en ole raippaa edes käyttänyt hevosilla, esim Patu ja Reiska ei todellakaan tarvitse keppiä, mutta Helmin kaltaiset otukset kyllä melkein vaatii sitä.

Sitten päivän sanaan, eli Tallinnan ostoksiin!

Burleski-leffan tiistaina nähtyäni, mulla oli mielessä vain yksi asia mikä on _pakko_saada_ eli blondi polkkatukkaperuukki! Olen nimittäin aiemmilla Tallinnan reissuilla ihaillut peruukkeja, tosin aiemmin himoitsin lähinnä vaaleanpunaisia yksilöitä. Nyt kun oma tukka on vaaleanpunainen niin blondi kiinnosti enemmän. Kokeilin kyllä vaaleanpunaistakin, mutta se näyttää niin peruukilta ettei mitään järkeä, tuo blondi on omasta mielestäni sellainen, että jää miettimään onko aito vai ei mut ei suoraan tule sellaista 'peruukkkiiii!!' -fiilistä. Tosiaan, edellisessä postauksessa kuvia tästä tukasta.

Ponirakkaus vaati ottamaan mukaan tämän, mukana tuli DVD, kielinä eesti,latvia,liettua ja venäjä! :D Mulle tulee niin hauskaa ton kanssa vielä.


Jännät kynsikuvioiti laitteet oli pakko napata mukaan, sekä Sonjan että minun. Kuvaa en saanut kunnolla, mutta tosiaan idea on että kynsiin leimataan kuvioita. Nuo metallilevyt on täynnä erilaisia kukka,perhos yms kuvioita ja niiden päälle levitetään lakkaa, sitten tasoitetaan pinta ja leimalla painetaan kuvioon ja sitten kynteen. Brilliant!


Tuossa vähän näkyy millaista jälkeä tulee, luulen, että pienen harjoittelun jälkeen sottaisuus vähenee.


Hopeaglitteriä tukalle, katsotaan mihin tuo pystyy myöhemmin. Tuuheat ripset ja suosikki suihkugeeliäni, Viron must ostoksia molemmat.


Alusvaatteita ei ole ikinä liikaa ja tuo setti irtosi 15e, samalla hinnalla saa henkkamaukan eiyhtääntukevia laatua ö settejä Suomesta. Merekeskus oli täynnä alusvaatekojuja, jotka puolestaan oli täynnä erilaisia alusvaatteita. Näistä tykkäsin eniten, tosin mietin pitkään väriä, pinkki vai turkoosi. Päädyin pinkkiin siksi, etten ole ihan varma tulisiko turkoosia käytettyä.


Moni varmaan tietää/on huomannut, etten ole mikään meikkijeesus ja minulle kyllä kelpaa muukin kuin luksuskosmetiikka. Kunhan eivät ärsytä ihoa ja ovat toimivia. Käytän rahaa mieluummin kalliisiin kenkiin.
Superpitkä eye liner, 99snt, poskipuna 1,99e ja huulipuna 2,39e. Minun käyttöön kelpaavat mainiosti kaikki.




Ylppärijuhlissani tarjoiltiin tuota Rigas-kuoharia ja tykkäsin paljon, siksi nytkin lähti pullo kotia ja sitten tietenkin minun vakio juomaani Smirnoff icea. Hinnallahan näitäkään ei oltu pilattu. Lisäksi ostin pullon ystävälleni Rasmukselle.



Laivan tax freestä sorruin ostamaan namusia, yksi Milka suklaalevy on jo tuhottu. Tiedän, hyvä postauksen alussa toitottaa laihdutuksesta ja sitten laitella suklaakuvia loppuun...Muttakun Milkaa ei saa Suomesta niin oli pakko(ja se on niin hyvää).

Rahaa ei kyllä kulunut nimeksikään kun miettii, mitä kaikkea sain hankittua, Viron hinnat Suomeenkin, kiitos <3

No comments: