Wednesday, June 16, 2010

you ain't the first

but you were the worst!

Hylkäämiskirjeiden ketju virallisesti alkanut! Selvisi ainakin, että ensi vuotta EN ole Kuopiossa. Helpottavaa sinänsä. Samoin posti kantoi meidän lukion ylioppilaiden yhteiskuvan. Ja tämän päivän missioni on käydä viemässä passi-hakemus eteenpäin, vanha passini vanhenee 18.7.2010 eli juuri kun oon päässyt Lontooseen:D Eilen kävin rakkaassa Punavuoressani kulkemassa ja löysin sieltä 14e passikuvia ottavan valokuvaputiikin, sitä alhaisemmalla hinnalla en löytänyt mistään mitään...Järkyttävää kiskontaa kun ottaa huomioon, että itse passikin maksaa. Pahoittelen skannerini ei ole käyttökunnossa, joten ette saa nauttia mun uudesta ja vanhasta passikuvasta. Voin kertoa, että useimmat eivät tunnista mua samaksi ihmiseksi ja kerran en päässyt yökerhoon passilani.

Mun laihdutus kuuri on alkanut semi hyvin, 1½ viikon aikana karkkia vain 2 kertaa! Se on minulle ihme,yleensä syön jotain herkkua ainakin melkein joka päivä...Eilen söin pinaattikeittoa, jossa on _todella_ vähän kaloreita ja paketista jäi tällekin päivälle annos. Niin ja ostin mässyksi tomaattia,kurkkua ja ruisleipää, oikeastaan se on jopa silleen ihan hyvääkin. Nyt 'aamulla' söin myös yhden palasen, voisin oikeasti viimein 19 vuotiaana opetella syömään aamupalaa. Kyllä mä vielä pääsen 56 kiloon vaikka matka onkin pitkä. Niin ja niille jotka eivät tiedä niin olen n.162cm pitkä eli minulle 56 ei ole edes erityisen laiha vaan silleen...normaalihko koko. Päätin, että Lontoon ensikuun reissulla en sitten ostele vaatteita koska tää laihdutus on niin kesken varmasti vielä silloinkin eli keskityn laukkuihin ja kenkiin...Vaikka virallisesti meidän reissu on all about the museums niin ja tietenkin Tori Amoksen keikka!


Lontoon museoista ainakin Victoria&Albert ja Tate Modern kiinnostavat, ne jäi viime kerralla katsomatta ja National Galleryn haluisin myös tsekata, 10 päivässä ehtii kumminkin niin paljon enemmän kuin 6 päivässä. Tottakai käydään myös Oxford Streetillä ja Camden Townissa tyhjentää kukkarot ja Harrod'silla leikkimässä ökyrikkaita( tosin tällä kertaa ois hyvä jos en liikaa samaistuis ja ostais kenkiä).

Ökykengistä puheen ollen...Vivienne Westwoodin kumisia tuoksukenkiä Lady Dragoneita olen havitellut jo mukavan tovin, toivottavasti Lontoon kirppikset yllättää mut ja tarjoaa mulle 36-kokoiset ihanaiset ja värillä ei ole väliä kunhan ne on sopivat...tai edes 37...Tosin viime keväänä Helsingin luksuskauppoja tonkiessani onnistuin jäljittämään ainoastaan yhdn kaupan jonka valikoimiin oli kuulunut kokoa 36 nämä kyseiset popottimet...ne olivat tietysti loppu. Kolme kauppaa löysin Helsingistä joissa näitä kenkiä oli ylipäätään myynnissä. Säälittävää.
Etenkin tämä kelta-musta kenkä kiinnostaisi...Minua siis saa todellakin infota jos joku tietää jonkun jolla on tälläiset 36 myynnissä! Tarjouksia otetaan vastaan..

Viimeksi en Harrod'silla villiintymisen johdosta käynyt lainkaan Westwoodin liikkeessä, mutta tällä kertaa minun on ehkä pakko. Laukkua havittelisin, mutta täytyy nyt katsoa miltä tilanne siellä näyttää. Toisaalta haluaisin tukea kotimaista desingnia ja hankkia Minna Parikan kengät ja myös hansikkaat. Ja siis tosiaan, minulla ei ole varaa kun johonkin yhteen design-juttuun(jos siihenkään).

1 comment:

Heidi said...

Itse koitan myös epätoivoisesti laihduttaa 55 kiloon. Enkä ole paljoa pidempi, huikeat 164cm. En syö edes karkkia, saati leivoksia tai muuta ihmeellistä. Jostain syystä paino vai ei tunnu putoavan vaikka mitä tekisi. Alkaa itsellä ainakin epätoivo jo iskeä. Mutta tsemppiä yritykseen!