Friday, October 15, 2010

You left me speechless


Huhtikuusta asti hartaasti odotettu päivä koitti viimein keskiviikkona kun Lady GaGa saapui all the way from NYC Hartwall Areenalle. Aivan aluksi pakko todeta, että oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista konserteista missä olen ikinä ollut, ja hei huom oon nähny kahdesti Mansonin ja kolmesti Guns N'Rosesin. 

Ainoa biisi, jota ei keikalla kuulunut ja jonka olisin halunnut kuulla olis ollut Vanity, mutta en nyt silleen varsinaisesti koe, että huononti mitenkään kokemusta kun sitä ei kuulunut, oli kuitenkin kaikki soitetut biisit niin hyviä(tosin hups eihän sillä olekkaan huonoja biisejä). Asut oli tottakai todella mielikuvituksellisia ja etenkin Kalahirviö-lavaste oli tosi mahtava(joskin hyvin pelottava minusta). Oli myös tosi huippua, että esitys oli musikaalimainen, tosiaan koko setin läpi kulki tarina siitä kuinka GaGa ystävineen on matkalla Monster Ball-juhlaan, joka oli siis itse konsertti.

Ainoa juttu, joka oli minusta ahdistava ja mauton oli yksi videonpätkä jossa GaGa saa keskenmenon. Se oli tosi rankka pätkä.

Minulla ja Sonjalla oli ristiriitaiset paikat, oltiin alakatsomossa lavan sivulla, eli nähtiin hyvin lavalle,mutta lähinnä GaGan selkää. Kajarit oli just toiseen suuntaan eli vältyttiin korvien soimiselta vaikkei meillä ollut korvatulppia hetkeäkään päällä.

Sonjan kuvaamaan materiaalia seuraa;




Tämä oli minun suosikkikohtaus, GaGa jäi yksin pimeään Keskuspuistoon ja kohtaa kalamonsterin, siitä ei ikävä kyllä ole onnistunutta kuvaa.

Aivan ihana asu, etenkin KENGÄT<3!


Näytettiin hampaita Teethin soidessa


If I only had that body<3


Mulle tuli tästä asusta mieleen todella suuresti pyöveli keskiajalta ja niin vähän Star Wars VI:n Keisarin vartijat. Onkohan GaGankin suosikkileffa SW?

Loppufiilikset oli aika muikeat


Suurimmaksi osaksi nähtiin GaGan selkää(ja persettä). Tästä asusta tulee mieleen tosi paljon Kloonien hyökkäyksen baarikohtauksen hahmojen asut, ah Star Wars<3



Keikan jälkeen ulkona otettu asukuva
Minulla on päällä;
Takki-H&M
Polvisukat-Seppälä
Kengät-Funtasma, alunperin wanhojen tanssi kengät
Hame-Lulu and Lush(Fairy Goth Mother)
Paita-Cyberdog
Laukku-Aleksi 13

No comments: