Reilu viikko olisi aikaa arkeologian pääsykokeisiin ja sen jälkeen olisi vielä seuraavina päivinä 2 amk-pääsykoetta. Valmistautuminen kokeisiin on ollut melko heikohkoa. Esim eilen kävin ratsastamassa ja koska en ole kotona niin ajomatkaa kertyi yhteensä 3h. Kimmo oli toisen ratsastajansa kanssa kaatunut polvilleen ja etupolvet oli aika nätisti ruvella, ei onneksi mitään sen vakavampaa tullut siitä. Nyt laitumelle siirryttyään se oli heti saanut parissa tunnissa ähkyn, tosi kiva juttu...Koppa päässä menee nyt sitten toistaiseksi ja saattaa nyt siirtyä ajaksi x (2-4viikkoa) omistajalleen, jolloin en pääse pitkän välimatkan takia ratsastamaan Kimmolla.
Täytyy katsoa, että miten saan Elliä käyttöön vai pitääkö etsiä siksi ajaksi vielä uusi ratsu tai sitten vain maksaa itsensä kipeäksi ja mennä ratsastustunneille.
Ratsastustunnit ovat aivan järkyttävän ryöstöhintaisia täällä etelässä päin, mitä nyt nettiä olen tutkiskellut. Lisäksi mulla on tunne, että me and ridingschools, we are done and done. Seuraavaksi selostus hevoshistoriastani pääpiirteittäin. Kuten huomaatte, aika paljon olen kävellyt maneesia jonossa ympäri, ehkä jopa riittävästi yhdelle elämälle.
Näitä otuksia hoitamassa:
Kapteeni Koukku
Army, tällä on kyllä niin vaativa katse aina.
Kuopiossa asuessani olen käynyt 5 eri ratsastuskoulussa useamman kerran. Peikkometsä,Siilin ratsastuskeskus,Savisaari,Eläinpuisto ja Sorsasalo. Ensimmäisellä talutustunnilla(jonka muistan, oon jo ihan pennusta asti kyllä päässyt istumaan hevosen selkään) kävin tätini taluttamana Peikkometsässä, viime kesänä edesmenneen Velhon selässä. Muistan elävästi kuinka mut jossain vaiheessa laitettiin liinaan ja opetettiin keventämään. Se tuntui kauhean vaikealta, olin 6-vuotias silloin.
Oikeasti tunneille pääsin kuitenkin vasta 8-vuotiaana Siilin ratsastuskeskuksessa. Äidin ystävä Riina (myöhemmin myös ratsastuksen opettajani ja ihanan Patun entinen omistaja) sai minut puhuttua vakio tunneille, vaikka äiti vastusti tätä vaarallista lajia (xDD) ja if I may add, äiti on itsekin lapsena ratsastanut Rauhalahden ratsastuskoululla. Mun ekoja ratsuja Siilissä oli ihana Pocahontas shetlanninponi, russ-poni Jafi, welsh-ponit Bela ja Ruskelan 'Dani' . Viimeksi mainittu oli suosikkini. Kaksi vuotta pyörin Siilin lastentunneilla kerran viikkoon, kunnes sain kauhean trauman tiputtuani maastossa käpyjen päälle Danilta. Ihmeellistä, että se tuli tuossa vaiheessa, eikä silloin kun esim mursin käteni tiputtuani Jafilta. Luulen, että kauheinta oli tippua sellaiselta ponilta, joka oli niin tärkeä mulle ja johon luotin, Jafiin en ikinä luottanut, sillä en pitänyt siitä ja sen kavalasta luonteesta. Tuntien ohella pääsin usein hevosten pariin tätini mukana, viime talvena edesmenneen Reiskan selkään ja myös usein kiertämään Suomen raviratoja toisen tädin ja ukin hepan Evitan juoksuja katsomaan.
Kuitenkin, tuon minulle traumaattisen tippumisen jälkeen päätettiin, ettei Siilissä ratsastaminen ole minulle arkautuneelle ratsastajalle hyväksi, en nimittäin millään tuntunut pääsevän tippumisen yli ja jännitin ja jopa pelkäsin ratsastamista(en kuitenkaan tallissa hevosia). Siirryin Peikkometsään, jossa pääsin yksityistunneille luotettavalla Velho-ponilla puoleksi vuodeksi. Puolivuotta ihan tavallisilla tunneilla eri hevosilla. Sainkin kerättyä rohkeutta ihan hyvin, joskin olin vielä isommilla ja säikymmillä tapauksilla arka. kunnes päätin lopettaa tunnit. Hiljaiseloa jatkui aika pitkään, joskis ravureita pääsin melko säännöllisesti hoitamaan ja selkäänkin jos uskalsin.
Uudestaan aloin oikeasti ratsastamaan yläasteen jälkeisenä kesänä. Ensin Patulla ja sitten kerran viikkoon tunneilla Peikkometsässä, kerran Eläinpuistolla ja pari kertaa viikossa vuokrahevosellani ex-ravuri suomenhevosruunalla Miilulla. Syksy meni tällä tavalla ja ihmeen äkkiä aloin kehittymään, enää minulla ei tuntunut olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa saati siis pelkoja. Halusin aina nopeimmat ja jukuripäisimmät ratsut. Niin haluan kyllä vieläkin.
Lukioaikoina Kuopiossa asuessani ratsastin vuoden myös kerta viikkoon Sorsasalossa, jossa oli ihanaa päästä usein hyppäämään(eikä siellä ollut kuin yksi suokki!) ja satunnaisesti(kuitenkin yhteenlaskettuna varsin monta kertaa) Savisaaressa. Pääasiassa kuitenkin Peikkometsässä. Suurimmat syyt miksi siellä, olivat varmaankin sijainti, tuntien hinta ja se, että siellä oli minulle jo niin tuttuja hevosia talli täynnä. Ratsastuskertoja minulla oli joka viikko kuitenkin pääsääntöisesti kolme, joskus 2 joskus 4.
Etelään muuttaessani raskainta oli tajuta, etten enää tule näkemään tuttuja poneja monta kertaa viikossa. Aina on kuitenkin yhtä ihanaa päästä tervehtimään niitä, etenkin minun suosikkiani Helmiä. Helsingissä pääsin aluksi pari kertaa käymään yhdellä Hannoverilla ratsastamassa, kunnes löysin aivan ihanan puokin Espoosta vuokrahevosekseni kesäksi. Syksyllä koulun ja Hesburger töiden takia ratsastus jäi ihan täysin Kuopio-reissujen varaan. En oikein käsitä miten olen pärjännyt niin kauan niin vähällä poneilulla. Tuli kyllä varsin selväksi, ettei tuollainen elämäntyyli vain sovi minulle. Ratsastamaan on vain pakko päästä mun mielenterveyden takia se 3 kertaa viikkoon vähintään. Kesää vietin paljolti Kuopiossa Reiskaa,Patua ja tuntihevosia ratsastaen. Kotiin palattuani tiesin, että täytyy löytää jokin jatkuva ratkaisu .
Viime loppu kesästä tulikin Kimmo mulle vakioratsuksi. Vuokrahevoseksi sitä on vaikea mieltää, kun vuokraa ei ole. Lisäksi mulla on ollut vaihtelevasti ties mitä heppoi ratsuina. Opetuksessa käyn vain ollessani Kuopiossa, yleensä Helmi ratsunani Peikkometsässä. Mikäli kaikki sujuu hyvin niin Ellin kanssa tahtoisin käydä pari kertaa erään kuulemma varsin taitavan valmentajan opissa, ihan vain, että saisin jotain uusia tuulia varsinkin istuntaani. Tästä kerron lisää, mikäli tulee ajankohtaiseksi.
Tässä on tältä päivältä vähän tilannetta siitä, missä mennään tällähetkellä ratsastuksellisesti.
Ensinnäkin, tän meidän 'pienen' kokoeron takia saan kiipeillä tuolilta kyytiin.
Luultavasti en ole ikinä mennyt näin kaunis ravisella otuksella, kuten kuvastakin näkyy, liike on tosi puhdas, jopa kun selässä ei ole koulukuski.
Kun ratsastuksen loppuessa on tällänen ilme, tietää että on valinnut oikean lajin(ja hevosen).
No comments:
Post a Comment