Välillä tuntuu, että mun elämällä ei ole mitään suuntaa ja että mä vaan unelmoin kaikesta mitä tahtoisin olla ja tehdä ja missä käydä. Tavallaan se on rikkaus, ettei hyväksy tätä millaista nyt on, niin lopullisena vaan pyrkii parempaan, mutta loppujen lopuksi kuinka paljon mä _todella_ pyrin parempaan? Miten mä edistän mun unelmien toteutumista? Tällä hetkellä tuntuu, etten oikein milläänlailla. Ehkä tämä mun kuntoilu-innostus on edes hieman sinne päin, auttaahan se parantamaan mun ulkonäköä ja on muutenkin terveellistä.
Luennoilla en kuuntele ja pääsykoe ja tenttikirjat kerää pölyä nurkissa...Enkä ole suuremmin edes hakenut töitä tässä kuussa. 2 hakemusta ja sitten tietty leffoihin olen tuputtanut itseäni. Yliopistoon ja teatterikorkeaan sain sentään haut hoidettua, mutta AMK-puolelle en vielä. Metropolian sivuilla tein jonkun testin, jonka mukaan sosiaali ja terveysala sopis mulle parhaiten. Itse en ole ikinä kokenut minkäänlaista himoa sille alalle, sillä äiti ja mummo ovat sairaanhoitajia eikä todellakaan ole mikään auvoisa ala se. Lisäksi mulle tulee sairaalassa huono ja heikko olo sekä voin pahoin jos näen haavoja yms...Jännää sinänsä kun ottaa huomioon, että kannan lähes päivittäin verta kaulakorussani ja tatuointien ottamien ei ollut mikään ongelma.
Edellä mainittu testi suositteli minulle vähiten Liiketalouden koulutusohjelmaa, jota pidin tähän asti ainoana varmana hakukohteena, nyt olen alkanut kyseenalaistaa sitäkin...
Mitä mieltä olette, mikä ala tai ammatti voisi sopia minulle?
Itse olen todella hukassa tän asian kanssa ja kaikki ehdotukset on tervetulleita, olis tietty ihan kiva myös tietää, että miksi näkisitte mut just siinä tietyssä ammatissa.
Mitä sitten oikeastaan haluaisin? Vakaamaan ja pysyvämmän elämäntilanteen ehkä, kunnollisen suhteen eikä mitään teiniIhQsäätöä. Olen harvoin kateellinen, mutta voin myöntää, että olen kyllä oikeasti vähän kateellinen ystävilleni jotka asuvat yhdessä puolisoidensa kanssa, musta tuntuu/tiedän etten ikinä löydä sellasta ihmistä joka kestäis mua ja asua mun kanssa. Oikeasti on melko rankkaa hoitaa yksin kaikki asiat aina ja nykyään mua melkein hävettää olla sinkku, koska mun tuttava/ystäväpiirissä järestään kaikki seurustelee. Bileissä oon aina se joka tulee yksin eikä kukaan nykyään edes sano mulle, että saa ottaa avecin mukaan, ihan vain siksi, että kaikki tietää että olen sinkku.
Sitten tähän päivään!
Äiti oli nähnyt Sokoksen 3+1 päivää-mainoksessa mulle sopivat aerobickengät 50e, Niken vieläpä(kaikki tietää tän mun brändiuskollisen kuolaamisen urheiluvaatteiden suhteen...) joten kipitin heti tänään Sokokselle noutamaan sellaisia. Sain VIIMEISET kokoa 36! Mikä tuuri. Kävin Alexiumin Elixiassa heti testaamassa nuo ja aivan ihanat, tosin entiset oli sen verran antiikkia jo, että mitkä tahansa muut kengät varmaan olisi saaneet ylistystä multa.
Sorruin myös siinä sivussa hankkimaan uudet treenihousut. Yllättäen myös Niken...Nämä oli varsin mukavat ja mahduin kokoon M!! Kelpaa nyt Zumbailla.
Mun äärimmäisen huonot meikkaustaidot on nyt myös alkamassa pikkuhiljaa toivottavasti parantumaan, sillä olen jossain määrin innostunut myös meikkauksen opettelemisesta 'kunnolla'. Jälki on vieläkin varsin haparoivaa, mutta tälläistä olen nyt kokeillut kahdesti. (Tukka ja kulmakarvat saa huomenna kyytiä kun pääsen mun kampaaja-tädin käsittelyyn, joten toistaiseksi ignoratkaa ne)
Ps. Tiesittekö, että Pieneen Merenneitoon on tehty joskus '98-'99 uusi suomi duppaus??! Se on aivan KAMALA. Idolsin naistuomari on Arielin äänenä eikä kyllä sovi hommaansa ei sitten yhtään, alkuperäisessä duppauksessa äänenä on Salkkareiden Paula. Lisäksi vuorosanoja ja laulujen sanoituksia on uuteen versioon muutettu...murrr en tykkää.
No comments:
Post a Comment