Les souveniers de Paris et l'avenir dans Londres

Jokseenkin ahdistavan viikon lopulla on uskomatonta huomata, että lähtöön on VIIKKO. Oikeastaanhan kone lähtee vasta maanantai iltana, mutta siis ensi sunnuntai menee kyllä niin Lontoon fiiliksissä ja pakkauspaniikissa, että minun kohdalla voidaa jo puhua matkan alkamisesta sunnuntaina. Vähän on vielä auki noi LSD:n oleilut, että tuleeko ystäväni tänne oleilemaan sen kanssa vai meneekö mirri duunikaverini ja tämän vaimon luokse hoitoon. Lisäksi minun pitäisi vielä hakea matkavakuutus, vaihtaa puntia ja hakea matkalaukku Vallilasta. Olen kyllä lievästi ilmaistuna tämän matkan tarpeessa. Siis vaikka itse sanonkin, mutta sellasta paskaa olen kestänyt koko kuluneen vuoden, että tämän minä olen _ihan_ oikeasti ansainnut.
   Muutaman sanasen voisin kirjoitella kuluneesta työviikosta, joka oli sivumennen sanoen kaoottisen kamala arkiharmauden multihuipentuma. Kolme päivää putkeen työtä, sitten töiden jälkeen ystäväni kuskailua ja yhdessä hulluttelua, olimme onnekkaita kun kukaan muu ei ollut kuulemassa meidän juttuja. Oikeastaan tuntuu aina välillä, että jos ikinä kukaan näkis millasia ollaan kahdestaan niin saatais suorilta pehmustettu yhteinen huone Niuvanniemen psykiatrisestasairaalasta.Totesin myös, että edes mun uusimmat Bordellot jalassa en ole niin pitkä kuin hän, se kurja on silti ainakin päätä pidempi kuin minä.
 Torstai meni mummon kanssa Stockmannia ympyrää kulkien, mutta lopulta löytyi kutsukortit ja servietit lakkiaisia varten plus sain rahaa. Sain ravintolaruokaa ja tapani mukaan kaksi jälkiruokaa...
  Viikon kohokohta eli perjantai oli työn jälkeen oikein rattoisa, Suvelan Finoksessa avasimme terassikauden, lumi/räntä sateen vuoksi sisältä käsin. Olin ehkä hieman turhan humaltunut, mutta onneksi minun ihanat työkaverit tietävät millainen olen. Porukan vauva.Taas.Ikuisesti.

  Lauantain töiden jälkeen löysin parkkikselta autoni ihanasti kolaroituna,takapuskuri jonkin ääliö mieskuskin takia paskana. Vartija oli onneksi nähnyt tilanteen ja saanut mokoman roiston kiinni itseteossa. Raivonvallassa tietysti olin kuten voitte kuvitella. Juuri kun mun auto oli saatu moitteettomaan kuntoon toissapäivänä! Siis vaan mulle voi käydä näin. Takapuskuri pitää siis uudestaan vaihtaa. Upeaa. Se paskakuski saa sitten kyllä maksaa koko lystin plus mun taksilla kulkemiset. Siinähän ajelee osaamattomana minun autoni päälle.Hieman tasaannuttuani ajelin Vallilaan tätini luokse kuulemaan Ranskan matkasta ja lukemaan muotilehtiä(tätini on muotilehtien suurkuluttaja). Visiittini venähti ja kävimme Töölössäkin kyläilemässä. Lopulta yöllä iski ruoanhimo ja haimme Helsingin 'chinatownin' eräästä kiinalaisesta take away ruokaa. Tänä aamuna sitten kotiuduin Pariisin herkkutuliaisten kanssa kotiin Espooseen.

Calvin Klein-paperipussin tätini oli säästänyt minulle, näytti kuulemma niin minulta, että ajatteli minun haluavan sen ja oli oikeassa, täytyy vain keksiä jokin fiksu tehtävä tuolle pussille. Lontoon matkaoppaan sain lainaksi reissuani varten. Viimekuun Ellen nappasin mukaan rutiininomaisesti, vaikka saatan alkaa boigotoimaan Suomen Elleä ärsyttävän päätoimittajan takia.

Lopuksi herkkuesittely! Carambar-pussit, sekä hedelmä että original, Milkan Melo-Cake rasia(ehkä tärkein syy miksi edes mennä Ranskaan),suloinen pikkutölkki Coca-Cola Cherryä, CÔte d'Or Praline suklaata(suosikki suklaani Belgiasta, mutta saa myös Pariista ja ennen jopa Helsingistä löysin sitä) ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Kirsikan makuista Carmex-huulirasvaa. En käytä useinkaan muun makuisia huulirasvoja kuin kirsikka näin niinkuin loppuvinkkinä.